maanantai 12. elokuuta 2013

Wallan kesä

Heinäkuu on vaihtunut elokuuksi ja syksyn treenikausi on ovella, itse asiassa ensimmäiset tokotreenit on jo pidetty. Wallan kesä sujui pentujen lähdön jälkeen hyvinkin leppoisasti, mitä nyt on pitänyt Teslaa (ent. Tilde, virallisemmin AlmostWild) vuoroin leikittää, vuoroin ojentaa. Ehkä hiukan yllättäen Wallasta on löytynyt tiukempi puoli, sellainen joka osaa pitää puoliaan ja jopa ojentaa rasavilliä pentua. Tosin tämä ominaisuus koskee nähtävästi vain Wallan suhdetta omiin pentuihinsa, muille koirille se tuntuu edelleen olevan tosi nöyrä. Mutta muutenkin täytyy todeta, että pentujen saaminen taisi kasvattaa Wallan itsetuntoa aika reilusti.

Wallalle on suunnitteilla syyskaudelle toko- ja agilitytreenejä ihan kuten ennenkin. Normitreenien lisäksi ehkä jotain täydennyskoulutusta, ilmoitin pikku-W:n agilityn kontaktikurssille nyt elokuussa, kun edellinen yritys käydä kurssimuotoisesti treenaamassa kyseistä asiaa kaatui viime talvena juoksuun. Kisaamaan mennään (kuten aina) ohjaajan fiiliksen mukaan. Teslalle on suunnitteilla leikkikoulu, itse asiassa Tesla on aloittanut yhden leikkikoulun jo kesällä yhdessä muutaman sisaruksensa kanssa.

Näillä eväillä lähdemme siis syyskaudelle. Akut on saatu kesällä ladattua ja Walla on kuten aina kovin innostunut treenaamisesta, joten tästä se taas lähtee!

Walla ja Tesla