keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Pentusuunnitelmia


Tarkoitus oli kirjoittaa viikonlopun agilitykisoista, mutta toisin kuitenkin kävi. Muutama päivä ennen kisoja Wallalla alkoi juoksu, ja niinpä jouduin perumaan meidän kisaamisen. Mutta tuleva pentuprojekti otti näin harppauksen eteenpäin! Ja koska olen saanut muutamia kuvia Wallan tulevasta sulhasesta Ticosta (kiitos Ella ja Kaisa kuvista), niin päivitänpä ne tänne:

Tico

Tico

Tässä on siis Tico, virallisemmin Maccabee Sound Of Soul, joka on ajateltu isäksi Wallan tulevalle pentueelle. Tico on 5-vuotias uros, joka on ehtinyt omistajansa Reijon kanssa tehdä jo yhtä sun toista. Harrastuspuolella Ticon ykköslaji on pk-jälki, missä se on saavuttanut JK2 –koulutustunnuksen ja kilpailee siten nykyään voittajaluokassa. Tico myös tokoilee, ja sillä on avoimesta luokasta 1-tuloksia. Näyttelyissä Tico on pyörinyt mukavalla menestyksellä, se on saavuttanut muotovalion arvon, ja se on myös käynyt luonnetestissä.

Ticon lonkat ovat B/B ja kyynärpäät 0/0. Se on silmätarkastettu säännöllisesti, eikä silmissä ole ollut mitään huomauttamista. Tico on geneettisesti CL, TNS ja CEA vapaa. Jälkeläisiä Ticolla on aikaisemmin yhden pentueen verran, Quicket-kennelissä.

Niin, ja ehkäpä minun pitäisi laittaa tähän myös Wallan terveystiedot. :) Wallalla on lonkat B/A, kyynärpäät 0/0 ja silmissä ei mitään huomautuksia. Pikku-W on myös geneettisesti CL, TNS ja CEA vapaa.

Pentuja on siis tarkoitus yrittää tästä juoksusta, eli jos kaikki menee hyvin, ne syntyvät huhti/toukokuun vaihteessa. Jos Ticon ja Wallan pentu kiinnostaa, ota yhteyttä! Sähköpostini on sofia.haggman@gmail.com ja puh. 040-539 6365.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Talvikuvia

Tulipa tässä mieleeni, että kyllähän blogissa pitäisi kuvia olla. :) Niinpä kamera pääsi eilen ulkoilemaan samalla kun koira. Tässä siis muutamia eilen otettuja kuvia pikku-W:stä.

Ensin pari kuvaa aamulenkiltä:

Joko mennään?

Miten niin isot korvat? :)

Iltapäivällä, toko-treenien jälkeen Walla sai leikkiä Elli-siskonsa (Borderiinan Giggi) kanssa ja meno oli vauhdikasta, kuten näillä kahdella aina. Valitettavasti minun yksinkertaisella ja jo hiukan iäkkäällä kameralla oli vaikeuksia pysyä menossa mukana ja osa kuvista olivat epätarkkoja. Tässä kuitenkin yksi kuva missä neidit istuvat yhdessä (käskystä tietenkin, ei ne muuten paikallaan pysy :)).

Elli  ja Walla

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kevään treenikausi alkoi

Olemme taas päässeet vauhtiin joululomien jälkeen ja sekä agilityn että tokon treenikausi on alkanut. Tähän aikaan vuodesta on vissin yleistä asettaa kisatavoitteita tulevalle vuodelle, mutta minä en aio siihen ryhtyä tänäkään vuonna. Osittain siksi, että Wallalle on suunnitteilla keväällä pennut, joten treenaamiseen ja kisaamiseen saattaa tulla pidempi tauko ja osittain siksi, ettei kisatavoitteiden asettaminen oikein sovi minulle itselleni. Käyn kisoissa vain silloin tällöin, silloin kun kisaintoa löytyy, treenaaminen on enemmän minun juttuni. Wallalle sen sijaan sopii sekä treenaaminen että kisaaminen – pääasia että on riittävästi tekemistä.

Agilityssä ilmoittauduin viiden kerran ”kontaktit kuntoon” –kurssille, jos vihdoinkin saisi kontaktit siihen malliin, mitä toivoisi. Toinen osa-alue, mitä agilityn osalta pitäisi työstää olisi hyppytekniikka, toivottavasti siihenkin löytyisi sopiva tehokurssi (vinkkinä vain jos joku järjestävä taho lukee tätä blogia :)). Muuten viikottaiset treenit jatkuvat ja hiukan olisi suunnitteilla kisaamistakin, mitä nyt ehtii ennen Wallan seuraavaa juoksua.

Tokossa treenit niinikään jatkuvat, mutta siinä on menossa välivaihe, kun viime syksynä saimme siirron avoimesta luokasta voittajaluokkaan ja näin ollen pitäisi hioa ylempien luokkien liikkeet kuntoon. Jotenkin tuo harppaus alemmista luokista ylempiin luokkiin tuntuu aika isolta, mutta treenit ovat hyvässä vauhdissa! Paljon on tehty mutta paljon on vielä tekemättä ennen kuin saadaan tokopaketti kuntoon.

Täytyy vain toivoa, ettei talvi ja pakkanen sotke kuvioita ja ettei kylmyyden takia joutuisi treenejä perumaan. Olen itse ehdottomasti kesäihmisiä, kevättä siis odotellessa... :)