keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Hyvää joulua!

Hupsista, mihin syksy meni? Pentuprojektin puitteissa tietenkin, mutta jonkun verran olen ehtinyt käydä agilitytreeneissä Wallan ja Teslan kanssa ja suunnitelmissa onkin jatkaa agilitytreenejä heti joulupyhien jälkeen. Tällä erää kuitenkin hiljennytään joulunviettoon ja toivotan kaikille blogin seuraajille oikein mukavaa joulua!

Walla ja Tesla joulukuussa 2017




lauantai 2. joulukuuta 2017

Pentuprojekti on päättynyt

Niinhän siinä kävi, että kaksi kuukautta hurahti erittäin nopeasti. Paljon oli tekemistä, paljon oli vieraita (kiitos kaikille vierailijoille, olipa kiva nähdä) ja paljon oli hienoja hetkiä pentujen kanssa. Tätä kirjoittaessa pennut ovat jo muuttaneet uusiin koteihinsa ja meillä elämä on siirtynyt tavalliseen rytmiin.

Yhden pennun osalta tarina päättyi kuitenkin erittäin traagisesti. Eläinlääkärin tarkastuksessa kävi ilmi, että Nellillä oli sivuääni sydämessä ja tarkemmassa ultraäänitutkimuksessa todettiin sydämessä rakenteellisia muutoksia. Koska elinikä- ja elämänlaatuennusteet olivat huonot, päädyttiin Nellin kohdalla lopetukseen. Nelliä tutkineen kardiologin mukaan kyseessä oli sikiöajan kehityshäiriö, joka ei ole perinnöllinen. Lisäksi tämä on sellainen sydänongelma, joka yleensä rupeaa oireilemaan vasta noin 2-3 kk:n iässä ja näinhän oli asian laita tässäkin tapauksessa - Nelli ei ollut mitenkään vaisu tai pienikokoinen, päinvastoin yksi suurimmista pennuista. Asia tuli siis salamana kirkkaalta taivaalta ja vieläkin surettaa sekä Nellin kohtalo että se tosiasia, että tämän myötä mukavat ihmiset jäivät nyt vaille pentua. Jos tämä tapaus jotain opetti niin sen, kuinka tärkeää on että pennuille tehdään eläinlääkärintarkastus. Ilman sitä olisin myynyt Nellin terveenä ja ongelmat olisivat putkahtaneet esiin myöhemmin.

"Nelli", Wallxera's Bit Of Wind 2.10.2017-20.11.2017

Mutta siitä olen erittäin iloinen, että maailmalle lähti 6 ihanaa pentua mukavien ihmisten seurassa! Näiden pentujen kuulumisia voi seurata jatkossa tässä blogissa, ihan kuten Wallan pentujen kuulumisia. Iso kiitos kaikille, jotka olivat tavalla tai toisella mukana tässä pentuprojektissa, joko paikan päällä auttamassa tai puhelimitse/meilitse henkisenä tukena. Erityiskiitokset myös Windyn perheelle, joka oli aktiivisesti mukana pentuprojektissa alusta loppuun! 

"Rytmi" (ent. Leo) Wallxera's Bacard

takana "Robin", Wallxera's Bestman ja
edessä selällään "Aasa" (ent. Enni) Wallxera's Blizzard Queen

"Nova" (ent. Viiru) Wallxera's Butterfly Flip

"Vaikku" (ent. Zeebra) Wallxera's Burning Flame

"Stella", Wallxera's Bonfire Heart



torstai 16. marraskuuta 2017

Pentukuvia

Aika vierähtää niin nopeasti ja pentuprojektin parissa on aina tekemistä, joten blogi on jäänyt päivittämättä. Mutta Windy ja pennut voivat siis hyvin ja tätä kirjoittaessa valmistaudutaan jo pentujen muuttopuuhiin - oma koti odottaa kaikille pennuille jo ensi viikolla. Pennuilla on ollut paljon vierailijoita ja joillakin myös kamera mukana, joten alla eilen otettuja kuvia pennuista (kiitokset Sannalle kuvista).

Nelli
(kuva: Sanna Hyytiäinen)

Robin
(kuva: Sanna Hyytiäinen)

Stella
(kuva: Sanna Hyytiäinen)

Viiru
(kuva: Sanna Hyytiäinen)

Stella ja Viiru
(kuva: Sanna Hyytiäinen)

maanantai 30. lokakuuta 2017

Narttupentu vapaana! (muokattu 14.11.2017)


Tästä pentueesta on vielä yksi narttupentu vapaana! Pennut ovat syntyneet 2.10.2017 ja luovutus on 20.11.2017 alkaen. Jos pentu kiinnostaa, ota yhteyttä! Kerron mielelläni lisää sekä pennuista, niiden vanhemmista että yleisesti bordercollieista ja omista koiristani. S-postiosoitteeni on sofia.haggman@gmail.com ja puh. 040-539 6365. (Det går bra att ta kontakt också på svenska).

Tilanne 14.11.2017: Pennulle on löytynyt koti.

torstai 26. lokakuuta 2017

Pennut 3 viikkoa

Blogipäivityksiä on valitettavasti ollut aika vähän tarjolla, aika on vain mennyt kaikkeen muuhun. Mutta pentulaatikossa on kaikki hyvin, ja Windykin alkaa jo olemaan ennallaan. Pentuja se hoitaa edelleen suurella antaumuksella, mutta yhteislenkit Wallan ja Teslan kanssa taitavat olla sille todella mukavia taukoja pentujen hoitamisessa.

Pentujengi puolestaan tuntuu edelleen olevan tasaista väkeä, mutta erot niiden luonteissa tulevat varmasti paremmin esiin nyt kun rupeavat liikkumaan ja olemaan enemmän hereillä. Alla tuoreimmat kuvat (otettu 23.10.2017) pennuista ja samalla vähän ohjeistusta miten erottaa ne toisistaan. Olen myös (hiukan lasten avustuksella) keksinyt niille työnimet, joita käytän pentuprojektin aikana. Näillä nimillä ei ole siis mitään tekemistä tulevien kutsumanimien kanssa, tulevat omistajat keksivät sitten omat kutsumanimet niille. Eikä näillä työnimillä ole mitään tekemistä myöskään pentujen virallisten nimien kanssa, työnimet ovat olemassa vain sen ajan, jolloin pennut asuvat meillä.

Poika 1: "Robin"
Robinin tunnistaa helpoiten leveästä valkoisesta
läsistä, joka ei kuitenkaan mene pään yli


Poika 2: "Leo"
Leon tunnistaa leveästä valkoisesta läsistä, joka
menee pään yli. Myös Enni-siskolla on hiukan
samanlainen läsi, mutta Leon erottaa Ennistä siitä,
että sillä on aavistuksen leveämpi läsi ja lisäksi
musta alue kauluksen oikealla puolella.

Tyttö 1: "Nelli"
Nellin tunnistaa kapeasta läsistä ja kokokauluksesta.
Nelli on väritykseltään aika samannäköinen kuin
Stella-sisko, mutta Nellillä on leveämpi kaulus kuin
Stellalla

Tyttö 2: "Enni"
Ennillä on leveä, pään yli menevä läsi ja osittainen kaulus (valkoinen
kaulus katkeaa mustaan alueeseen vasemmalla puolella). Ennin ja Leon
erottaa siitä, että Ennillä on aavistuksen kapeampi läsi ja kaulus on
erilainen

Tyttö 3: "Viiru"
Viirulla on leveä läsi, josta lähtee ohut valkoinen
raita pään yli. Lisäksi Viirulla on kokokaulus, josta
lähtee pieni valkoinen viiru selän mustalle alueelle

Tyttö 4: "Zeebra"
Zeebralla on kapea läsi ja kokokaulus, jossa mustat
alueet molemmilla puolilla.


Tyttö 5: "Stella"
Stellalla on kapea läsi ja kokokaulus. Stellan erottaa
Nellistä kauluksen avulla, Stellan kaulus on
huomattavasti ohuempi kuin Nellin.




sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Pentukuvia

Melkein kaksi viikkoa vierähtänyt pentujen elämässä, ja pentulaatikossa on ollut rauhallista - nämä ensimmäiset viikot kun pennut eivät tee juuri mitään muuta kuin nukkuvat ja syövät. Painoa on tullut kaikille oikein mukavasti lisää ja ovat toki ihan silmin nähden kasvaneet reilusti. Ensimmäinen kynsienleikkuukierros on jo tehty ja muutamalla pennulla on jo silmät auenneet. Aikamoista menoa on aina kun on imetyskeikka tiedossa, kuten alla olevasta videosta näkyy. :) Alla myös muutamia kuvia pennuista.



Pentujengi (ikä 7 vrk)

Windy ja pennut (ikä 8 vrk)

Pentujengi (ikä 9 vrk)

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Meillä on pentuja!

Viimeinen viikko on vierähtänyt niin nopeasti, etten ole ehtinyt blogia päivittää, vaikka uutisia olisi tarjolla. :) Windyn pennut syntyivät maanantaina 2.10.2017. Synnytys ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olisi toivottu, ja loppujen lopuksi jouduttiin turvautumaan sektioon. Onneksi saimme kuitenkin kaikki 7 pentua elävänä maailmaan: 2 urosta ja 5 narttua, kaikki ovat mustavalkoisia. Pentue on tasainen, syntymäpainot olivat 341 g - 429 g. Pennut tuntuvat olevan hyvin elinvoimaisia ja tätä kirjoittaessa on jo tullut reippaasti painoa lisää jokaiselle. Windy on ollut alusta asti oikea super-emo, vaikka onkin vielä toipilaana leikkauksesta. Alla pari kuvaa pennuista, ja lisää kuvia ja kuulumisia luvassa kunhan kiire hellittää. :)

Windy ja pennut 2.10.2017

Windyn pennut 2.10.2017. Pojat vasemmalla, tytöt keskellä ja oikealla
(kuvat: Linda Lammi)

tiistai 29. elokuuta 2017

Pentuprojekti-uutisia ja muita kuulumisia

Aloitetaanpa heti ilouutisilla: Windy kävi tiineysultrassa ja on todettu kantavaksi! Pentujen odotetaan syntyvän syys/lokakuun vaihteessa ja olisivat näin olleen luovutusikäisiä marras/joulukuun vaihteessa. Pentujen emänä on siis sijoituskoirani Windy (Wallxera's Abitabove) ja isänä Riimi (FI AVA Lionheart Dreamore). Lisätietoja pentueesta löytyy edellisestä blogipostauksesta, ja toki kerron mielelläni lisätietoja myös s-postitse (sofia.haggman@gmail.com) tai puhelimitse (040-539 6365). Jos Windyn pentu kiinnostaa, ota yhteyttä! Sellainen tieto olisi ehkä hyvä lisätä tähän, että Windy asuu normaalisti Tampereella, mutta pentuprojektia varten Windylle tulee tilapäinen muutto meille, eli Kirkkonummelle.

Windy (Wallxera's A Bit Above) pentuna

Ja sitten kuulumisia muilta Wallan lapsukaisilta: Kesä on ollut muuttojen aikaa sekä Ebballe että Maggielle. Ebban emäntä Veera sai opintonsa päätökseen ja valmistui kesäkuun alussa (onnittelut vielä kerran!). Näin ollen Veera ja Ebba muuttivat takaisin Suomeen. Kesä on sujunut Ebban kannalta tosi mukavasti, kun on päässyt yhden lempipuuhansa, eli uimisen pariin. :)

Ebba (Wallxera's April Whiff) laiturilla
 kesällä 2017
(Kuva: Veera Strömmer)

Maggiella oli tiedossa pitkän matkan muutto, kun Maggie muutti perheineen Barcelonaan. Oli muuten ensimmäinen kerta kun yksikään kasvateistani matkusti lentokoneella. Lento meni hyvin, vaikka kasvattajatätiä vähän hirvitti etukäteen. :) Ensimmäiset viikot Barcelonassa sujui totutellen lämpöön, mutta näin syksyn kynnyksellä on kuulemma Kataloniassakin sen verran vilpoisaa, että voi aamuisin käydä tekemässä pienen canicross-lenkin.

Maggie (Wallxera's Astral Magic) uudessa
kotikaupungissaan elokuussa 2017
(Kuva: Jasmine Kincaide)

Poikien kesä on sujunut tutuissa merkeissä: Juno on käynyt muutamissa agilitykisoissa ja on agilityn lisäksi treenannut rallytokoa. Pandalla ja Tutulla on sen sijaan ollut kesätaukoa agilitytreeneistä ja nauttineet kesälomailusta - Panda on tuttuun tapaan viettänyt suurimman osan kesästä purjeveneessä ja Tutu on lomaillut kotona sekä mökillä. Tätä kirjoittaessa lomakausi on kuitenkin päättynyt ja agilitytreenit taas alkaneet.

Panda (Wallxera's Athletic One) päiväunilla
elokuussa 2017
(Kuva: Helena Lönn)


Wallan ja Teslan osaltakin agilityn treenikausi on alkanut. Tänä syksynä molemmat treenaavat samassa treeniryhmässä, mikä on minulle vähän uutta, kun ennen ovat aina olleet eri ryhmissä. Ajankäytön kannalta toki erittäin tehokasta näin. Reilu viikko sitten kävin myös molempien kanssa Agilityliiton virallisessa mittaustilaisuudessa: Wallan säkäkorkeus oli 47 cm ja Teslan 46 cm. Näin ollen molemmat pääsevät ensi vuonna uuteen pikkumaksiluokkaan.

Tesla ja Walla elokuussa 2017

torstai 10. elokuuta 2017

Pentusuunnitelmia

Neljä vuotta on vierähtänyt Wallan pentuprojektin jälkeen, mutta nyt on uusi pentuprojekti kiikarissa! Wallan tytär Windy (WALLXERA'S ABITABOVE) on astutettu noin viikko sitten, joten mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, pentujen pitäisi syntyä syys/lokakuun vaihteessa. Pentueen isänä on hurmaava Riimi (LIONHEART DREAMORE), josta kuva alla:

Riimi (Lionheart Dreamore) agilityn SM-kisoissa 2017
(kuva Rita Larjava)
Riimi on 5-vuotias Saksassa syntynyt uros, joka on Sannan (kennel Dreamoor) ja Maijan yhteisomistuksessa. Riimin ja Maijan harrastuksiin kuuluu tällä hetkellä lähinnä agility, jossa Riimi kisaa 3-luokassa ja on saavuttanut agilityvalion arvon. Aikaisemmin Riimi ja Maija ovat harrastaneet myös pk-puolta ja suorittaneet BH-kokeen, mutta tämä harrastus on jäänyt hiukan taka-alalle, kun Maijan elämään ilmestyi kaksijalkainen perheenlisäys. Näyttelyissä Riimi on esitetty muutaman kerran, parhaana tuloksena varasertifikaatti.

Riimi on perusterve, lonkat ovat B/A, kyynärät 0/0 ja silmätarkastuksessa ei ole löytynyt mitään huomioitavaa. Riimille on tehty myös gonioskopiatutkimus, jossa todettu, ettei silmissä ole mitään normaalista poikkeavaa. Riimin selkä on kuvattu epävirallisesti terveeksi ja lisäksi sillä on aikanaan tutkittu polvet terveeksi (0/0), tämä lausunto on kuitenkin vanhentunut. Riimi on geneettisesti CEA, TNS ja CL vapaa sukunsa perusteella. Jälkeläisiä Riimillä on aikaisemmin kahden pentueen verran.

Windy on sijoitusnarttuni ja siitä löytyy tarinoita tässä blogissa vuosien varrelta, mutta lyhyesti voisin todeta, että Windykin harrastaa emäntänsä Lindan kanssa agilityä ja kilpailee 3-luokassa. Lisäksi Wimppa tokoilee, muttei ole vielä startannut virallisissa kokeissa. Windy on myös esitetty näyttelyissä, eniten Baltian maissa, mutta Suomessakin muutaman kerran parhaana tuloksena laatuarvostelu Erinomainen ja SA.

Windyllä lonkat ovat A/A, kyynärät 0/0 ja tavallisessa silmätarkastuksessa kaikki ok. Windylle on lisäksi tehty virallinen selkätutkimus, virallinen sydäntutkimus, gonioskopia ja virallinen polvitutkimus. Näissä tutkimuksissa todettiin lievä muutos selkärangan lanne-ristinikamassa (LTV1) ja silmissä lievä fibrae latae -muutos, muutoin kaikki oli täysin normaalia: selän arvio LTV1, VA0 ja SP0, sydäntutkimuksessa ei sivuääniä, gonioskopiassa lievä fibrae latae ja polvitutkimus 0/0. Windyn olat on lisäksi kuvattu epävirallisesti Windyn ollessa n. 9 kuukautta ja olkanivelet olivat täysin terveet. Windy on sukunsa perusteella CEA, TNS ja CL vapaa.

Alla vielä pari kuvaa Windystä. Jos olet kiinnostunut Riimin ja Windyn pennuista, ota yhteyttä! S-postiosoitteeni on sofia.haggman@gmail.com ja puh. 040-539 6365. Kerron mielelläni enemmän tästä yhdistelmästä!

Windy (Wallxera's A Bit Above) toukokuussa 2017

Windy (Wallxera's A Bit Above) toukokuussa 2017




keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Kesämatkailua ja näyttelyitä

Kesä onkin kalenterin mukaan jo pitkällä, vaikka säiden puolesta tuntuu, ettei se ole vielä alkanutkaan. :) Meillä kuitenkin lomakausi alkoi jo kesäkuun viimeisellä viikolla, kun suuntasimme koko perheen voimin Ahvenanmaalle. Täytyy myöntää, että itselläni oli useampi ennakkoluulo tämän reissun osalta: Ensinnäkin Ahvenanmaahan on tunnettu punkeistaan ja niihin liittyvistä sairauksista. Toiseksi mietitytti miten ihmeessä saadaan neljä ihmistä, kaksi koiraa ja kaikki tavarat ängettyä yhteen henkilöautoon ja kolmanneksi millainen show tämän karavaanin kanssa reissaaminen olisi. Näin jälkeenpäin voin kuitenkin todeta, että omat ennakkoluulot olivat turhia - yhtään punkkia ei nähty (tästä voi ehkä kiittää koirille laitettuja punkinestoaineita), oma auto osoittautui varsinaiseksi tila-ihmeeksi (varsinkin kun siihen oli lisätty suksiboksi tavaroille, kiitos tuttaville boksin lainaamisesta!) ja loppujen lopuksi olikin yllättävän helppoa reissata kahden pienen lapsen ja kahden koiran kanssa.

Matkaan lähdettiin aamutuimaan, sillä laiva lähti Turusta kohti Maarianhaminaa jo kello kahdeksan paikkeilla. Meidän molemmat koirat ovat matkustaneet laivalla aiemmin, mutta silti siirtyminen autokannesta hyttiin on minusta varsinainen luonnetesti, kun autokansi on outo paikka ja lisäksi laivat tuppaavat olemaan täpötäynnä näin kesäisin. Nätisti kuitenkin molemmat lähtivät puikkelehtimaan autojen välistä ja onneksi tykkäävät ihmisistä, sillä matkalla hyttiin oli tungosta ja kaikki ihmisethän haluavat noissa tilanteissa tervehtiä koiria. Hytissä nukkuivat sitten ihan rauhallisesti, vaikka viereisistä hyteistä ja käytävästä kuului paljon ääniä.

Ahvenanmaan oleskelua varten olimme varanneet mökin Eckeröllä, ja siellä olikin tosi kaunista luontoa ja kivat lenkkeilypaikat. Ja kun turistikausi ei ollut vielä ihan kuumimmillaan, niin oli mukavan rauhallistakin. Muutaman päivän loma hurahti todella nopeasti, mutta jäipä jotain katsottavaa sitten kun lähtee joskus toiste Ahvenanmaalle. Alla vielä kuva todella hienosta Degersandin rannasta.

Tesla ja Walla Degersandin rannalla

Reissaamisen lisäksi olen kiertänyt näyttelyitä koirien kanssa - peräti kolme kappaletta, mikä on minulle jo aika paljon. :) Heinäkuun alussa kävimme Riihimäen kansainvälisessä näyttelyssä, viikko sen jälkeen Raaseporin kaikkien rotujen näyttelyssä ja heinäkuun loppupuolella Porvoon ryhmänäyttelyssä. Walla on ollut kaikissa näyttelyissä juuri niin ihana esitettävä kuin voi olla - tekee juuri mitä käsketään ja liikkuu aivan fantastisesti! Kaikissa kolmessa näyttelyssä pikku-W onkin saanut laatuarvostelun Erinomainen ja sen lisäksi napannut pari SA:ta, pari sijaa PN-kilpailuissa ja pari ROP-vet palkintoa. Ja useampi tuomari on ihmetellyt miten se voi olla 8 vuotta, kun olemus ja liike kielii paljon nuoremmasta koirasta. :)

Teslan osalta maltti ei oikein riitä näyttelytouhuihin. Seisominen vielä menee ja ihmisten käsiteltävänä T on mielellään, mutta liikkuminen ravissa ei tahdo onnistua, varsinkin jos on muita koiria kehässä. Toki täytyy myöntää, että tässä on peiliin katsomisen paikka - näyttelyesiintymistä pitäisi treenata T:n kanssa enemmän. Sähläämisestä huolimatta Tesla keräsi jokaisesta kolmesta näyttelystä laatuarvostelun Erinomainen ja Porvoosta tuli vielä SA, sijoitus PN-kisassa ja varasertifikaatti. Pitäisi kai ottaa itseään niskasta kiinni, ja treenata vähän enemmän seuraavaa näyttelykautta varten. Porvoon näyttelyssä oli mukana myös Wallan poika Juno, joka niinikään sai laatuarvostelun Erinomainen.

Tesla heinäkuussa 2017

Juno (Wallxera's Abras Boss) heinäkuussa 2017

Juno (Wallxera's Abras Boss) heinäkuussa 2017

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kevään kuulumisia

Aika on taas rientänyt, ja koiramaista toimintaa on ollut tarjolla ihan kiitettävästi. Talvella kävimme Wallan kanssa tutustumassa meille uuteen lajiin, nose workiin. Tämän yhden kerran kokeilun perusteella voisi kai todeta, että aika helposti pikku-W löysi oikeat purkit ja purnukat, mutta hankalampi oli hahmottaa, ettei vaadittu mitään muuta kuin oikean purkin löytämistä - Walla tarjosi purkin löytämisen lisäksi kaikenlaisia temppuja, mitä sille on vuosien varrella opetettu, mm. purkin koskettamista eri tassuilla, purkin nostamista ja tasapainottelua purkkitelineen päällä. Olisi ehkä kannattanut miettiä etukäteen millä tavalla haluaa, että koira ilmaisee oikean purkin. :) Itselleni jäi kuitenkin mieleen hyviä vinkkejä, mitä voisi hyödyntää tokon tunnistusnouto-liikkeessä.

Muutoin Wallan talvi- ja kevätmenoihin on kuulunut säännölliset agilitytreenit, yleensä lainaohjaajan kanssa, mutta muutaman kerran olen ollut itse kartturina. Maaliskuussa W kävi myös kisaamassa muutaman radan verran, ja hauskaa sillä tuntui olevan, vaikkei tuloksia pahemmin tullut. :) Rallytokoilua olemme treenanneet silloin tällöin kevään aikana ihan omalla pihalla, mutta sen verran on edistystä tapahtunut, että kävin alkukesästä möllirallykilpailuissa. Avoimesta luokasta irtosi 92 pistettä, joten voisi sitä jossain vaiheessa lähteä kokeilemaan miltä meno maistuu ihan virallisissa kisoissa. Toukokuussa innostuin myös viemään Wallan taas näyttelyyn muutaman vuoden tauon jälkeen ja tulihan sieltä laatuarvostelu Erinomainen SA:n kera ja sijoittui vielä Paras Narttu -kisassa kolmanneksi. Olipa taas mukava esittää Wallaa - se esiintyy mielellään ja liikkuu tehokkaasti isolla draivilla.

Teslan talveen ja kevääseen on kuulunut lähinnä agilityä - ja kivasti se on siinä lajissa edistynyt. Tammikuussa kävin Leena Inkilän yksityistunnilla ja sain sieltä hyvät neuvot, mutta suurimmat edistysaskeleet ovat minusta kuitenkin tapahtuneet meidän vakio viikkotunneilla ja siellä opetettuihin asioihin. Jälkeenpäin kun olen muutamia meidän treenivideoita katsellut, niin meidän menohan alkaa muistuttaa agilityä! :) Teslakin on harrastanut rallytokoa kotioloissa tänä keväänä ja kevätkauden päätteeksi kävin Teslan kanssa sekä möllirally- että mölliagilitykisoissa. Rallykisoissa tein itse muutaman ison virheen, joten sieltä tulos 69 pistettä alokasluokasta. Mölliagility onnistui paremmin, ja supermölliluokassa tulikin tehtyä virheetön rata. Harrastusten lisäksi Tesla on käynyt keväällä silmätarkastuksessa ja gonioskopiatukimuksessa, ja sai näistä terveen paperit.

Iloisekseni voin myös todeta, että olen tässä muutaman kuukauden sisällä nähnyt taas kaikki Wallan pennut! Huhtikuussa pidettiin jo perinteeksi muodostuneet pentutreffit (pitäisiköhän jo kutsua niitä kasvattajapäiväksi, kun Wallan pennut ovat jo 4-vuotiaita ;)). Paikalla oli tuolloin Tesla, Tutu, Panda ja Juno ja lajina tällä kertaa frisbeilyä. Alla muutama kuva tuosta tapahtumasta ja vielä kerran iso kiitos Pandan omistajille treffien järjestelyistä!

Panda (Wallxera's AthleticOne)

Juno (Wallxera's AbrasBoss)

Tutu (Wallxera's ArcticSoul)

Tesla

Walla

Maaliskuussa Ebba kävi meillä vierailulla, ja hyvin näyttää Ebba toipuneen viime vuoden isosta leikkauksesta. Päällepäin viime kesän tapaturmasta ja siitä seuranneesta leikkauksesta ei näy mitään merkkejä, mutta ohjeistus on edelleen edetä hitaasti. Ebba on tänä keväänä myös steriloitu, mutta se oli luonnollisesti paljon pienempi leikkaus.

Ebba (Wallxera's AprilWhiff)


Windyn talvi ja kevät on sujunut agilityn merkeissä - on sekä treenattu että kisattu. Maaliskuussa Windy sai viimeisen puuttuvan 0-tuloksen 2-luokasta ja nousi näin 3-luokkaan. Onnea Linda & Windy! Lisäksi Wimppa kävi keväällä kahdessa näyttelyssä, molemmista tuli laatuarvostelu Erinomainen ja toisessa näyttelyssä sijoittui vielä Paras Narttu -kisassa kolmanneksi. Myös Windy on käynyt silmätarkastuksessa ja gonioskopiatutkimuksessa, silmätarkastuksen osalta ei löytynyt mitään poikkeavaa, mutta gonioskopiassa todettiin lievä fibrae latae -muutos.

Windy (Wallxera's A Bit Above) ja Walla
Helsingin näyttelyssä toukokuussa


Maggien perheen kevät on mennyt muuttovalmistelujen merkeissä, mutta Maggien iloksi on ehditty jonkun verran myös canicrossailla. Ja kasvattajan iloksi ollaan ehditty myös käydä pariin otteeseen yhteislenkillä. :)

Myös Tutun olen nähnyt talvella ja keväällä useamman kerran - Tutu käy saman kerhon agilitytreeneissä kuin Walla ja Tesla ja treeni-iltakin on sama. Monesti on ollut mielessä, että pitäisi ottaa pojasta kuvat, ja kesäkuussa sain kerrankin aikaiseksi napata kamera mukaan kun tavattiin. Alla kyseisen kuvaussession lopputulokset.

Tutu (Wallxera's Arctic Soul) kesäkuussa 2017

Tutu (Wallxera's Arctic Soul)
kesäkuussa 2017


Pandakin on käynyt ahkerasti treenaamassa agilityä ja kisannutkin muutamat mölliagilitykilpailut ihan kivoin tuloksin. Toukokuussa kävin Pandan kanssa erikoisnäyttelyssä, tuloksena laatuarvostelu Erittäin Hyvä.

Panda (Wallxera's Athletic One) toukokuussa 2017

Panda (Wallxera's Athletic One)
toukokuussa 2017


Myös Junon kevät on sujunut agilityn merkeissä - sekä treenaten että kisaten. Toukokuun lopussa Juno sai Joensuun kisoista tuplanollan ja juhannuksena irtosi sitten kolmas nolla Jussin Juoksuissa ja näin Junokin nousi 3-luokkaan. Onnea Lotta & Juno! Juno on myös käynyt möllirallytokokisoissa saaden alo-luokasta 96 pistettä - ja eikun katse kohti virallisia kisoja! Lisäksi Juno on käynyt ihmettelemässä karhua petotestissä. Itselläni ei ole mitään tarkempaa tietoa miten kyseinen testi tehdään ja tulkitaan, mutta ilmeisesti karhun näkeminen ei ollut mikään isompi ongelma Junolle. :)


lauantai 28. tammikuuta 2017

Syksyn kuulumisia

Syksy ja joulu ovatkin jo takanapäin, ja koska blogia ei ole päivitetty pitkiin aikoihin, niin otetaanpa tähän lyhyt katselmus syksyn tapahtumiin. Ensinnäkin täytyy todeta, että omalla kohdallani syksy oli koiratouhujen osalta kovin hiljainen. Syynä tähän oli kaksijalkainen perheenlisäys, eli meille syntyi vauva syyskuussa. Itse olen siis viettänyt äitiyslomaa myös koiraharrastuksista. Walla on tosin päässyt treenaamaan agilityä lainaohjaajan kanssa, mutta Teslalle tuli muutaman kuukauden totaalitauko kaikista koiratreeneistä.

Tesla ja Walla marraskuussa 2016

Wallan muiden pentujen osalta on kantautunut kivasti kuulumisia. Ebban toipuminen kesän leikkauksesta on edennyt hyvin, vaikka onkin ymmärrettävistä syistä viettänyt aika rauhallista elämää. Windy on jatkanut agilitytreenejä ja kävi syksyllä myös pyörähtämässä bordercollieiden erikoisnäyttelyssä tuloksella Erinomainen. Maggie on treenaillut canicrossia ja rallytokoa. Tutu ja Panda ovat jatkaneet agilityharrastusta, ja Panda on myös käynyt kisaamassa muutamissa epävirallisissa kisoissa. Juno on niinikään harrastanut ja kisannut agilityä sekä lisäksi käynyt kaverikoirakeikoilla.

Maggie (Wallxera's AstralMagic) joulukuussa 2016